Olen Nina, Sakinah Familyn perustaja, kotikouluttava varhaiskasvatuksen ammattilainen ja kahden erityisen lapsen äiti. Olen ollut muslimina melkein 15 vuotta ja äitinä vuodesta 2013 lähtien alhamdulillah.
Työssäkäyvänä äitinä huomasin kuinka rankkaa on hoivata omien lasten islamilaista kasvua ja eritoten perustietojen oppimista. Töitten jälkeen väsyttää sekä lapsia että vanhempia, eikä silloin todellakaan jaksa lähteä etsimään sopivia materiaaleja kotona käytettäväksi, saatikka kääntämään niitä englannista suomeksi. Niinpä aloin kehittämään suomenkielisiä tulostettavia materiaaleja, jotka on helppo ottaa käyttöön muutamalla napin painalluksella missä päin maailmaa tahansa. Sittemmin olen halunnut lisätä ja kehittää tarjoamaani apua jakamalla inspiraatiota ja tietoa teille vanhemmille ja kasvattajille.
Sakinah tarkoittaa tyyneyttä ja mielenrauhaa ja family tarkoittaa perhettä, ja toivonkin Sakinah Familyn sisällön helpottavan kasvatustyötäsi ja tuovan näin mielenrauhaa elämääsi.
Sakinah Familyn missio on tarjota opettavaisia koko perheen materiaaleja ja konsultaatiota jotka tukevat islamilaisen identiteetin kasvua. Materiaaleja ja blogipostauksia pääset tutkimaan Aihepiirit-osion alta ja suoraan ilmaisiin tulostettaviin materiaaleihin pääset Freebies-osiosta.
Kaikkea palautetta, kehitysehdotuksia ja toiveita voi lähettää Ota yhteyttä -painikkeen kautta.
Mukavia hetkiä Sakinah Familyn sivuilla!
Nina